”Jäävuoret sulaa ja on tulitornadoja, mutta silti ympäristöpuolue ei saa myytyä politiikkaansa äänestäjillä,” naljailtiin vihreille jo vuonna 2022 Jukka Lindströmin Sivuhistoriassa.
Vaikka ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät päivä päivältä enemmän yhteiskunnassamme, muistuttaa vihreiden kannatus kuolleen elinkäyrää. Puheenjohtaja on vaihtunut, mutta puolue jatkaa kannatusalhossa taapertamista.
Huolestuttavaa tilaa kuvaa myös se, että alue- ja kuntavaalien tulosta juhlittiin torjuntavoittona. Sofia Virta luonnehti vaali-iltana tuloksen olleen ”Sairaan kova”.
Puoluekokouksessa Virta sai tuen suunnata puheenjohtajana kohti eduskuntavaaleja. Tavoitteeksi hän asetti seitsemän menetetyn kansanedustajapaikan takaisin saamisen.
Puolue ei siis enää haaveile pääministeripuolueen asemasta.
Maailma ei anna armoa
Aika ei ole suotuisaa vihreille. Vaikka puolue ei ole ikinä tukenut Putinin Venäjää, ei turvallisuuspolitiikka ja asevarustelu ole puolueen vahvuuksia. Miinat ja puolustusrahat jakavat enemmän kannattajia ja kenttäväkeä kuin eduskuntaryhmää.
Samaan aikaan pitäisi olla realisti, ja toisella kädellä roikkua sääntöpohjaisessa maailmanjärjestyksessä viimeiseen piiruun asti.
Myöskään talouspolitiikka ei kuulu puolueen vahvuuksiin. Kun puolueen vasemmisto-oikeisto-spektri jakautuu kaikkeen markkinaliberaalista arvokartan vasempaa alakulmaan, on yhteisiä kantoja vaikea muodostaa.
Vihreiden kipuilu Alexander Stubbin lanseeraamaan arvopohjaisen realismin kanssa on ikävää katsottavaa. Puolueen vahvuutena pitämä laajuus ei resonoi maailmapolitiikkaa hallitsevia teemoja.
Kun SDP, vasemmistoliitto, keskusta ja kokoomus nousevat, kärsivät yhden asian liikkeet.
Mitä lääkkeeksi? Jos vihreät haluavat nostaa kannatuksensa, täytyy tapahtuma muutos. Aika ei tule muutumaan ympäristöliikkeelle suotuisammaksi yhä militaristisemmassa maailmassa.
Vihreiden pitäisi poistua omasta kuplastaan. Vain siten puolue vosii tehdä itsestään jälleen relevantin.
Välihuuto 
Jätä kommentti